Kirjoittaja Aihe: Seksi, uskonto, yksilö ja yhteiskunta: aatteita siitä mikä ihmistä vaivaa  (Luettu 1062 kertaa)

Poissa Martian

  • Viestejä: 1
En tiedä tuleeko täältä ymmärrystä pimeässä valoa kohti kulkenutta kohtaan, mutta haluaisinpa ainakin yrittää lyhyesti avata mikä minut tänne toi. Ehkä joku saa tästä jotain irtikin. Pitkä ja varmaan omituisen puoleinen tarina näin lyhyesti: En ole oikein kunnolla koskaan osannut, tai oppinut, samaistua ihmisiin. Jotenkin minusta kaikki tässä yhteiskunnassa on aina vaikuttanut olevan jollain tapaa väärin ja päälaellaan. Suhtautuminen seksiin vaikutti jo heti alkuun niin ristiriitaiselta ja vaivaan nähden monimutkaiselta asialta, että yksin eläminen ja koko elämän omistaminen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen vaikutti jokseenkin luonnolliselta vaihtoehdolta jo ennen teini-ikää. Enemmistön korvaan kuulostaa varmaan helvetin typerältä: Ei kai normaalisti ihmiset hypi pimeään kuiluun siinä toivossa, että ehkä jotain jossain saisi muutettua parempaan suuntaan. Näin kuitenkin päätin tehdä, koska sisimmissäni tunsin ja koin sen oikeaksi ja tärkeäksi. Ajattelin, että jonkunhan se on kuitenkin tehtävä. Halusin edustaa ja kehittää niitä arvoja mihin uskoin. Komeaksi ja fiksuksi ihmiset ovat meikäläistä usein luonnehtineet, mutta eipä se mitään koskaan muuttanut, herättänyt pikemminkin ihmetystä. Ei se helppoa ole ollut, mutta 25 -vuotiaaksi asti olen tällä linjalla pysynyt, kunnes päädyin siihen johtopäätökseen, että nimenomaan suhtautuminen seksiin on varsin keskeisessä asemassa kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, ja että sitä asiaa ei mitkään taloudelliset eikä teknologisetkaan saavutukset voi korjata. Päädyin siis takaisin siihen mistä lähdinkin liikkeelle. Aika ironista.

Ensinnäkin, uskonnot (erityisesti kirjanuskonnot) ovat hyvin pitkälti mustamaalanneet kaiken seksiin liittyvän. Suurimmassa osassa maailmaa heteroseksuaalista monogamiaa pidetään ainoana normatiivisena parisuhdemuotona. Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana aiheesta ollaan alettu puhumaan jokseenkin avoimesti, vaikkakin edelleen aiheena se on vähän sellainen mitä paheksutaan ja hävetään. Ei ilmeisesti vaan ymmärretä. Ei alastomuudesta muuten sakotettaisi. Yleinen käsitys taitaa olla se, että se jotenkin kuvastaa sellaista primitiivisyyttä mitä sivistynyt ihminen ei voisi sallia. Se, että jonkin sortin läheisyys ja hyväksyntä ovat osa seksiä ja kuuluvat jokaisen ihmisen perustarpeisiin ja luontoon onkin sitten vain toissijainen asia jolle vain kohautetaan olkia. Asiaa ei helpota yhtään pilviin nostetut epärealistiset kauneusihanteet, iso kasa turhia moraaleja, itsekeskeisyys, yhteiskuntaluokka-ajattelu, aktin korostetut fyysiset puolet (ei se täysin väärinkään ole, mutta siis kuitenkin) ja käsitys siitä, että seksi pitää jollain tavalla ansaita itselleen. Siispä yhteiskunta onkin seksin suhteen ristiriitainen sekä kilpailuhenkinen. Näihin liittyen aika moni potee katkeruutta, ja syyllisyyden tunnetta. Ihmiset eivät yleensä osaa käsitellä tunteita tai puhua avoimesti, edes naimisissa olevat. Meihin hakatuista arvoista on hankalaa päästä eroon. Ei siis mikään ihme miksi kaikenlaiset mielisairaudet ovat nykymaailmassa niin yleisiä.

En nyt sen syvällisemmin lähde filosofointiani ja päätelmiäni avaamaan, mutta oma ymmärrykseni ihmisten luonnollisista rooleista on se, että mies on yhteiskunnan negatiivinen voima ja nainen positiivinen. Esimerkiksi mielestäni miehen perinteinen rooli on ottaa ja naisen antaa elämä, ja oikeastaan seksikin. Se ei tee yhdestä toista parempaa, mutta yhden osapuolen pitkäaikainen dominointi mielestäni johtaa peruslaatuiseen epätasapainoon mikä heijastuu yhteiskunnassa monella tavalla. Siispä miellän tämän syyksi miksi maailma pyörii sodan, sorron, korporationismin, epävakauden, egoismin, seksin 'ottamisen' (antamisen sijaan), korostetun fyysisen seksin (myös pornon) ja rationalismin ympärillä (syrjäyttäen samalla emotionalismin, mikä taitaa olla naisille luontevampaa, mutta on myös osa miehiä). Uskoisin myös monogamian saaneen juurensa tästä: seksistä kilpaillaan, minkä vuoksi siitä ollaan epävarmoja ja sitä käytetään hyödykkeenä sekä valttikorttina. Ymmärrettäväähän sekin on, kun naisia on sorrettu vuosituhansien ajan.

Toisin sanoen loppujen lopuksi päädyin siihen johtopäätökseen, että ihmisen ja yhteiskunnan olemassaolo on vankasti sidoksissa seksiin ja siitä miten siihen suhtaudutaan. Kaikki minkä koin jotenkin vääräksi totesin liittyvän tähän. Omalta osaltani näen järkevimpänä elää sen mukaan kuin miten uskon oikeaksi, eli siis niiden arvojen edustaminen joiden uskon johtavan parempaan elämään niin yksilön, kuin yhteiskunnankin tasolla. En koe olevani millään tasolla pervo tai ketään muuta parempi, ehkä vain joillain osa-alueilla oppineempi ja rehellinen itseni kanssa. Siispä polkuni johti minut tänne. Jos haluaa muuttaa maailmaa, niin itsestään on varmaan ihan hyvä aloittaa. Taas. Hieman hankalalta tuntuu, mutta ei kai siinä muu auta kuin perinteisten normien heittäminen roskakoppiin ja uusien arvojen ylistys parhaan osaamisensa mukaan. Ehkä jopa opin olemaan enemmän ihminen.