Ihmissuhdeanarkia

[Fixx]

parhaimmillaan anarkia tarkoittaa luottamusta systeemien (ja yhteisöjen) kykyyn itseorganisoitua, ottaa vastuuta ja tuoda mahdollisia ongelmia näkyville.

Tää on minusta ytimekkäästi sanottu (paitsi "systeemien" tilalle laittaisin "ihmisten"). Se pomminheittomielikuva ei ole oikein rakentava, kun kuitenkin on aika hienosta ajatuksesta kyse. (No totta, kyllä kommunismikin oli hieno ajatus.)

Minulle ihmissuhdeanarkia on nimenomaan jotain muuta kuin mitä perinteisillä ihmissuhdekuvioilla tarkoitetaan. Vaikka periaatteessa anarkistikin voi päätyä toteamaan että ne perinteisimmät sopimukset voivatkin sopia hänelle parhaiten.. mutta hän tekee tämän omista lähtökohdistaa käsin, ei siksi että isukki tai paavi kertoo miten pitää olla.

Mun käsittääkseni ihmissuhteisiin liittyy aina jonkinlaisia sopimuksia ja mitä kauempana "normaalista" ollaan, sitä enemmän pitää keskustella ja sopia. Jotta tuskinpa mitään viidakon lakia tässä noudatellaan. Itse en kovin anarkisti tällä saralla ole, jonkinlainen pari+suhdeihanne kai mulla on johtotähtenä.

[Räyhärotta]

Itse hahmotan ihmissuhdeanarkian ja polyamorian eron siten, että ihmissuhdeanarkiassa ei ulkoapäin määritellä (kaveri / ystävä / seurustelukumppani / puoliso), luokitella tai aseteta arvojärjestykseen (primääri, sekundääri...)suhteita. Suhteiden lähinnä annetaan itse muotoutua ajan ja vuorovaikutuksen myötä.

Ei polyamoriassakaan tarvitse keksiä nimitystä suhteelle ja sen perusteella arpoa, että mitä siihen suhteeseen kuuluu tai ei kuulu. Itse käytän määrittelysanoja, mutta vain kuvaavassa mielessä...

Olen tietoinen siitä, että ei tietenkään tarvitse. Kommentoin lähinnnä sitä, että mitä "polyamoria"-sana on omassa ja lähipiirin kielenkäytössä vakiintunut tarkoittamaan. Se voi sisältää kaikenlaista, mutta käytännössä lähinnä ihmiset joilla on useampia ns. perinteisiä seurustelusuhteita tai halua sellaisiin kuvailevat itseään sillä sanalla, mikä tietenkin muokkaa sanan sisältöä ja omaa halukkuuttani määritellä itseni polyksi.

Pitää vielä lisätä, että omasta mielestäni ihmissuhdeanarkiaan määritelmällisesti olennaisena osana kuuluu erityisesti epävarmuudesta ja pelosta kumpuavien rajoitteiden, sääntöjen, kriteerien ja erouhkauksien minimoiminen, sekä vallankäytön ja valtasuhteiden kriittinen analysoiminen. Polyamoriaan voi sisältyä edellämainittua, mutta mielestäni polyamoriaan terminä ei sisälly tuota yhtä painokkaasti - enimmäkseen sen verran, että ihmiset oppivat hallitsemaan tunteitaan mahdollistaakseen kumppanin/-neiden heilastelun muiden kanssa ilman massiivista draamaa, mutta ei sen enempää.

Koen, että ihmiset/kuuntelijat joko aidosti haluavat ymmärtää tai sitten eivät halua. Jos joku haluaa ymmärtää mitä "ihmissuhdeanarkia" tarkoittaa, hän kyllä pääsee yli "anarkia"-sanan provosoivuudesta ja toivottavasti myös alkaa miettimään "anarkia"-sanan sisältöä syvemmälti. Tässä ketjussa on jo heitelty hyviä kommentteja anarkia-sanasta Anarkian itse määrittelen kiinteiden kaikenkattavien auktoriteettien/valtaapitävien henkilöiden ja rakenteiden poissaolona, kriittisenä analysoimisena ja/tai vastustamisena. ἀναρχίᾱ / anarchíā (kreikkaa) = ilman hallitsijaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö yhteisön sisällä voisi olla sääntöjä ja odotuksia siitä, miten yksilöiden toivottaisiin toimivan.

[Zia]

Minulla esim. oli pitkään ystävä, johon suhteeni oli täysin platoninen. Sitten suhteeseemme yllättäen tuli mukaan seksiä, ja nyt kutsun sitä nimityksellä friends with benefits (onko tälle kivaa suomennosta?)

Terapeutti nimitti minun ja rakastajani suhdetta joka oli hyvin tuon kuvaamasi kaltainen intiimiksi ystävyyssuhteeksi. Minusta se oli oikein kuvaava: siinä oli pääosassa ystävyys jota tuo intiimi vain määritti

[Räyhärotta]

Voisin vielä omaan anarkian määritelmääni tarkentaa, että viittaan nimenomaan tahdonvastaisiin valtasuhteisiin. Jos joku vapaasta tahdostaan luovuttaa itsensä toisen armoille, mutta on minä hetkenä vapaa poistumaan tilanteesta niin mikäs siinä.

Olen tässä viime aikoina taas märehtinyt ihmissuhdeanarkia-asiaa kun viimeinkin olen kunnolla alkanut jotenkin päästä käytännössä lähemmäs ihannetilannettani. On ollut aika raskas prosessi päästää irti määrittelyjen tuomasta valheellisen turvallisuudentunteen haikailusta. Olisi niin paljon helpompi ja turvallisempi olo toisen kanssa, jos vaan voitaisiin lätkäistä se "seurustelusuhde"-leima päälle - aivan kuten kaikissa aikaisemmissakin suhteissa jotka on olleet vähän syvempiä. Tosin sekin oli aikoinaan kivuliasta huomata, että eihän se leima/nimike suhteen hajoamiselta tai muuttumiselta suojaa. Paras vaan nyt kärvistellä tästä kaipuusta irti.

Määrittelemättömyydestä on tosin seurannut hyvänä sivuvaikutuksena se, että pystyy konkreettisesti miettimään, että millä tavalla toimii ihmisten kanssa ja mitä oikeasti haluaa tehdä. Oli aikaisemmassa elämässä väsyttävää seurustella vakavasti ihmisten kanssa, joilla oli valmis tiukka ja yksityiskohtainen kaava siitä mitä seurustelusuhteessa pitää tehdä - siitä huolimatta vaikka kumpikaan ei edes saa kaikista "paketin osista" mitään irti!

No joo, eipä nyt tullut tässä mitään uutta tai käyttökelpoista settiä kenellekkään Lähinnä yritin viestiä sitä, että miten noista asioista on tullut konkreettisia itselleni. Olisi mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia lisää.

[Zia]

Määrittelemättömyydestä on tosin seurannut hyvänä sivuvaikutuksena se, että pystyy konkreettisesti miettimään, että millä tavalla toimii ihmisten kanssa ja mitä oikeasti haluaa tehdä. Oli aikaisemmassa elämässä väsyttävää seurustella vakavasti ihmisten kanssa, joilla oli valmis tiukka ja yksityiskohtainen kaava siitä mitä seurustelusuhteessa pitää tehdä - siitä huolimatta vaikka kumpikaan ei edes saa kaikista "paketin osista" mitään irti!

Minusta eräs erityisen ihana asia oli että kun aloimme puhumaan ettei rakkaussuhteemme olisikaan suljettu parisuhde tulivat  kyseenalasituksen alle kaikki ne muutkin seurusteluun/ naimisisssa olemisen oletukset. Ne oletukset jotka kaikki tietävät, mutta joista tulee riiitaa kun ne oletukset ovatkin erilaisia.

[Tuli]

Joo.. anarkia on monen mielestä hankala sana johon ei haluta leimautua. Minullakin sen kaiku parani kovin kun tapasin elävänä kirjana ollessani anarkisti-kirjan.

Erinomainen idea etsiä asialle parempi nimitys, mutta lähin jonka keksin on lähes yhtä värittynyt.

Ihmissuhdeliberalismi jossa liberalismia katsotaan ihmissuhteiden näkökulmata yksilöiden ajatuksenvapauden, hallituksen ja uskonnon rajoitteiden, lain voiman sekä  vapaan ajatustenvaihdon kautta.

Vanha ketju, mutta nousi sattumalta esille. Mä olen itse aikoinaan törmännyt termiin autonomiaa kunnioittavat ihmissuhteet. Sen sisältö on aika lähellä sitä, mitä itse käsitän ihmissuhdeanarkismilla.

[ohohups]

Mun mielestä ihmissuhdeanarkia ei ole polyamorian alalaji, vaan enemmänkin kaikkien määriteltyjen suhteiden määrittelemätön esiäiti, joka ei sisällä toisten hallintaa. Oleellisena erona siis se, että kohdistetaan ne halutut pakotteet (esim. sitoutuminen) itseen, ei ulkopuolelle. Jos hallitsee itsensä ja omat tunteensa, kaaos ympärillä ei haittaa.

Joku kommentoi aiemmin, että anarkia on vapautta vailla vastuuta. Omaan korvaan väite kuulostaa samalta, kun se iänikuinen kristityn väite, ettei ateistilla voi olla moraalia. Omistautuminen ja "kesyyntyminen" on täysin luonnollinen seuraus siitä, että ruokitaan ja pidetään hyvänä, luodaan turvallinen ympäristö olla jne. Jos tällanen tila pysyy yllä, ei oo mitään syytä vaihtaa leiriä vaikkei sääntöjä oliskaan. Pääsääntösesti ulkokisutkin tulee mieluummin yöks lämpimään petiin, kun nukkuu märässä metsässä, vaikka jotkut oman ruokansa metsästäiskin.

[The08058 (Markus Oja)]

Mielenkiintoinen näkemys:

Mun mielestä ihmissuhdeanarkia ei ole polyamorian alalaji, vaan enemmänkin kaikkien määriteltyjen suhteiden määrittelemätön esiäiti, joka ei sisällä toisten hallintaa. Oleellisena erona siis se, että kohdistetaan ne halutut pakotteet (esim. sitoutuminen) itseen, ei ulkopuolelle. Jos hallitsee itsensä ja omat tunteensa, kaaos ympärillä ei haittaa.

Joku kommentoi aiemmin, että anarkia on vapautta vailla vastuuta. Omaan korvaan väite kuulostaa samalta, kun se iänikuinen kristityn väite, ettei ateistilla voi olla moraalia. Omistautuminen ja "kesyyntyminen" on täysin luonnollinen seuraus siitä, että ruokitaan ja pidetään hyvänä, luodaan turvallinen ympäristö olla jne. Jos tällanen tila pysyy yllä, ei oo mitään syytä vaihtaa leiriä vaikkei sääntöjä oliskaan. Pääsääntösesti ulkokisutkin tulee mieluummin yöks lämpimään petiin, kun nukkuu märässä metsässä, vaikka jotkut oman ruokansa metsästäiskin.

Ihmissuhdeanarkia ihmissuhdemallina on hyvin tuore ja kehittynyt polyamoriasta, joten sinänsä karsastan sen esittämistä jotenkin historiallisena mallina. (BTW: Sex at Dawn (suom. Paritellen – seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria) kuvaa hyvin sen miten esi-vanhempamme ovat mahdollisesti rakentaneet ihmissuhteitaan.) Sinänsä yhä väitellään siitä onko ihmissuhdeanarkia monisuhteisesti toteutettuna polyamorian toteuttamismuoto vai oma erillinen ihmissuhdemallinsa. Monogaamisesti toteutettuna ei tietenkään ole. Eettistä monisuhteisuutta se on ja eroaa polyamoriasta esim. siten, ettei eettisyys kaikkia osallisia kohtaan ja romanttinen painotus ole samalla tavalla määritelmän keskiössä kuin polyamoriassa. Pitää kuitenkin todeta, että suurin osa ihmissuhdeanarkisteista toteuttaa ihmissuhteitaan erittäin eettisesti ja monet hakevat nimenomaan romanttisia yhteyksiä. Hyvin selvästi se on yksi yksilöorientoituneen monisuhteisuuden malleista.

Valta-aseltelmia ja rakennelmia löytyy kaikista suhteista. Se, että on sokea omalle tai muiden vallalle tuottaa yleensä ongelmia jossain vaiheessa. Eikä sisäänpäin kääntynyt ihminen ole mitenkään houkutteleva ihminen ihmissuhteeseen, koska ihmissuhteet toimivat ja kasvavat vuorovaikutuksessa.

Siitä olen täysin samaa mieltä kanssasi, että pelon sijaan on paljon järkevämpää luottaa kumppaniin ja tämän haluun olla kanssasi ja pohtia ihmissuhdetta uudelleen, jos kumppani ei kunnoita tätä luottamusta.

Mut joo. Tämä ketju on siis antiikkisen vanha ja heijastaa sellaisia käsityksiä ihmissuhdeanarkiasta, joita oli enemmän silloin, kun aihe oli uusi suomessa.

[ohohups]

Mielenkiintoinen näkemys:

Mun mielestä ihmissuhdeanarkia ei ole polyamorian alalaji, vaan enemmänkin kaikkien määriteltyjen suhteiden määrittelemätön esiäiti, joka ei sisällä toisten hallintaa. Oleellisena erona siis se, että kohdistetaan ne halutut pakotteet (esim. sitoutuminen) itseen, ei ulkopuolelle. Jos hallitsee itsensä ja omat tunteensa, kaaos ympärillä ei haittaa.

Joku kommentoi aiemmin, että anarkia on vapautta vailla vastuuta. Omaan korvaan väite kuulostaa samalta, kun se iänikuinen kristityn väite, ettei ateistilla voi olla moraalia. Omistautuminen ja "kesyyntyminen" on täysin luonnollinen seuraus siitä, että ruokitaan ja pidetään hyvänä, luodaan turvallinen ympäristö olla jne. Jos tällanen tila pysyy yllä, ei oo mitään syytä vaihtaa leiriä vaikkei sääntöjä oliskaan. Pääsääntösesti ulkokisutkin tulee mieluummin yöks lämpimään petiin, kun nukkuu märässä metsässä, vaikka jotkut oman ruokansa metsästäiskin.

Ihmissuhdeanarkia ihmissuhdemallina on hyvin tuore ja kehittynyt polyamoriasta, joten sinänsä karsastan sen esittämistä jotenkin historiallisena mallina. (BTW: Sex at Dawn (suom. Paritellen – seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria) kuvaa hyvin sen miten esi-vanhempamme ovat mahdollisesti rakentaneet ihmissuhteitaan.) Sinänsä yhä väitellään siitä onko ihmissuhdeanarkia monisuhteisesti toteutettuna polyamorian toteuttamismuoto vai oma erillinen ihmissuhdemallinsa. Monogaamisesti toteutettuna ei tietenkään ole. Eettistä monisuhteisuutta se on ja eroaa polyamoriasta esim. siten, ettei eettisyys kaikkia osallisia kohtaan ja romanttinen painotus ole samalla tavalla määritelmän keskiössä kuin polyamoriassa. Pitää kuitenkin todeta, että suurin osa ihmissuhdeanarkisteista toteuttaa ihmissuhteitaan erittäin eettisesti ja monet hakevat nimenomaan romanttisia yhteyksiä. Hyvin selvästi se on yksi yksilöorientoituneen monisuhteisuuden malleista.

Valta-aseltelmia ja rakennelmia löytyy kaikista suhteista. Se, että on sokea omalle tai muiden vallalle tuottaa yleensä ongelmia jossain vaiheessa. Eikä sisäänpäin kääntynyt ihminen ole mitenkään houkutteleva ihminen ihmissuhteeseen, koska ihmissuhteet toimivat ja kasvavat vuorovaikutuksessa.

Siitä olen täysin samaa mieltä kanssasi, että pelon sijaan on paljon järkevämpää luottaa kumppaniin ja tämän haluun olla kanssasi ja pohtia ihmissuhdetta uudelleen, jos kumppani ei kunnoita tätä luottamusta.

Mut joo. Tämä ketju on siis antiikkisen vanha ja heijastaa sellaisia käsityksiä ihmissuhdeanarkiasta, joita oli enemmän silloin, kun aihe oli uusi suomessa.

Ymmärrän, että polyamoria saattaa monille olla "portti" ihmissuhdeanarkiaan sen perinteisiä arvoja vapaamman sääntöstruktuurin puoltesta (jota kutsut kauniisti eettisyydeksi), mutta ihmissuhdeanarkisti ei ole välttämättä polyamorinen. Anarkismin henki on olla vailla hallintoa, eikä se pidä sisällään viitteitä polyamorisuuteen tai monoamorisuuteen, ei edes amorisuuteen! Ihmissuhdeanarkisti voi olla omistautunut, olla rakastamatta koskaan ketään, olla haluton monisuhteisiin, oikeastaan ihan mitä vaan.

Miksi polyamoriakultti on ominut ihmissuhdeanarkian alahaarakseen, en tiedä, enkä oikeastaan edes välitä asiaa spekuloida. Se ei kuitenkaan sinne kuulu.