Kirjoitin tämän tekstin käytännölliseksi avuksi mustasukkaisuuden tunteiden kohtaamiseen.
Käytin pohjatekstinä joitain vuosia sitten kohtaamaani Practical Jealousy Management-tekstiä (pdf), mutta päätin suoran kääntämisen sijaan kirjoittaa tekstin pohjalta oman tulkintani.
Tekstini perimmäisinä työkaluina ovat itsetuntemuksen lisääminen, vastuunotto omista teoista ja omista valinnoista tässä ja nyt, sen hyväksyminen että todellisuus on sellainen kuin on riippumatta siitä millainen sen mielestämme pitäisi olla, ja lopulta asia joka pelottaa monia meistä suunnattomasti - avoimen kommunikaation lisääminen.
Toivon ettet tee niin että kumppanisi kokiessa mustasukkaisuuden tunteita työnnät hänen käsiinsä tämän tekstin ja kehotat tätä hoitamaan omat tunteensa. Meidän jokaisen on toki otettava päävastuu omista tunteistamme, mutta mustasukkaisuuden tunteita on erittäin vaikeaa kohdata yksin. Suhtaudu kumppanisi tunteisiin ymmärtävästi ja myötätunnolla - ja ole valmis kommunikoimaan.
Mustasukkaisuuden kokeminen ei ole osoitus heikkoudesta, hauraasta luonteesta tai toivottomasta monogaamisuudesta. En usko sen myöskään olevan yleensä tietoista pyrkimystä toisen ihmisen manipulointiin tai kontrolloimiseen. Mustasukkaisuus pohjautuu usein vaikeisiin, syvällä ihmisessä oleviin epävarmuuden tuntemuksiin, käsityksiin, kokemuksiin, mielikuviin ja uskomuksiin.
Näihin meissä kaikissa pesiviin, inhimillisiin mielensisältöihin on tässä tekstissä tarkoituksemme pureutua.
Aloittakaamme siis!
Tarkoitukseni on siis lähteä liikkeelle itsetuntemuksesta, itsensä tuntemisesta, itsensä näkemisestä ja kuuntelemisesta, itsensä kohtaamisesta - myös sellaisten puolten kohtaamisesta ja näkemisestä itsessämme joita emme tahtoisi meissä olevan, saati että haluaisimme myöntää sellaisten olemassaoloa.
Itsetuntemusta ja muita käsittelemiäni aiheita käsitellään myös lukuisissa kirjasuosituksistani, joihin suosittelen tutustumaan jos motivaatiota löytyy.
Mutta palataan itsetuntemukseen. Tunnetko itsesi?
Samoin kuin helposti kuvittelemme tuntevamme ympärillämme olevat ihmiset läpikotaisin, kuvittelemme tuntevamme itsemme täydellisesti. Todellisuudessa tuntemuksemme on kuitenkin yleensä kaukana täydellisestä. Joudumme usein kysymään itseltämme: miksi minusta tuntuu tältä? Miksi käyttäydyin noin? Tyhmä!
Meillä on itsestämme, tunteistamme ja käyttäytymisestämme jonkinlainen käsitys. Tämä käsitys voi poiketa suurestikin elämässämme olevien ihmisten käsityksestä itsestämme, samoin kuin näiden ihmisten käsitykset voivat erota toisistaan huomattavasti. Vaikka meillä onkin ehkä pidempi ja kattavampi kokemus itsemme suhteen kuin muilla, ei käsityksemme itsestämme ole lopulta mikään aukoton totuus.
Varsinkin tietyt osat itseämme koskevista käsityksistä tapaavat vaihdella, jotkut jopa päivittäin tai vieläkin ripeämmin. Joskus koemme olevamme viehättäviä, joskus taas ihmettelemme sitä, miten olemme voineet ikinä kokea sellaista. Tunteemme ja käyttäytymisemme vaihtelevat suuresti tilanteen mukaan, ja esimerkiksi sen mukaan, kenen seurassa olemme.
Lisäksi minäkuvassamme menee sekaisin useita elementtejä: muun muassa millaisia stereotypioita ja käsityksiä olemme rakentaneet itsestämme, tunteistamme ja käyttäytymisestämme; millaisia käsityksiä meistä on itsestämme erilaisissa tilanteissa, millaisia haluaisimme olla, millaisia emme missään nimessä haluaisi olla, ja millaisena haluaisimme muiden näkevän meidät.
Muun muassa yllä mainittujen syiden takia väitän, että emme yleensä tunne itseämme täydellisesti: asenteemme ohjaavat havaintojamme. Joskus onkin erittäin kiinnostavaa kysyä kohtaamiltamme ihmisiltä, miten he kokevat käyttäytymisemme ja olemuksemme, ja miten heidän kertomansa vastaa omaa kuvaamme itsestämme.
Väitän vielä, että meille ihmisille on varsin tyypillinen taipumus pyrkiä ohittamaan negatiiviset puolet itsessämme ja pitämissämme ihmisissä. Emme haluaisi nähdä niitä - ehkä koemme tavallaan että jos niille ei anna huomiota, niitä ei ole olemassa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa - se ainoastaan vie nuo asiat pois tietoisuutemme valokeilasta. Tämä on yksi ihmisille tyypillinen psyykkinen puolustusmekanismi, joka joskus helpottaa meitä ylläpitämään myönteistä minäkuvaa.
Psyykkiselle torjunnalle on kuitenkin olemassa vaihtoehto: itsensä näkeminen kokonaan, ja sen hyväksyminen, että juuri nyt olen sellainen kuin olen. En voi taikoa noita vaikeita ja negatiivisia puolia pois itsestäni vaikka haluaisinkin. Sen sijaan on jotain mitä voin tehdä: ottaa vastuuta itsestäni, työskennellä itseni kanssa, jotta ikävät puoleni hallitsisivat minua mahdollisimman vähän.
Ihmiselämä on täynnä vaikeita tunteita ja vaikeita kokemuksia. Se kaivo ei tule koskaan ehtymään. Tärkeimpiä asioita joita voimme opetella onkin näiden vaikeiden asioiden kohtaaminen. Se on todellinen suuri seikkailu, ja tekee onnistuessaan elämästämme huomattavasti siedettävämpää - tai siis miellyttävämpää.
Viittaan nyt jo toisen kerran kirjasuosituksiini - en epäile ettenkö pystyisi antamaan jonkinlaista kuvaa siitä mitä haluan sanoa, mutta olen huomannut että lukiessani eri kirjoittajien kirjoituksia samasta aiheesta ymmärtämykseni ja käsitykseni tuntuu laajenevan ja selkeytyvän.
Kokeillaan kuitenkin, saisinko minä viestin selkeästi perille.
Minun yksi keskeinen lähtökohtani mustasukkaisuuden kohtaamiseen on siis itsetuntemuksen lisääminen - ja tähän mennessä on tullut jo melko selväksi, että sitä meillä kaikilla on varaa lisätä.
Aloitan ehdottamalla vaikeita. Ehdotan, että tutustuisit hieman ajatukseen itsesi täydellisestä hyväksymisestä tässä ja nyt.
Onko elämässäsi ollut joitain noloja tai häpeällisiä kokemuksia - jotain mikä on nolottanut tai hävettänyt sinua huomattavasti? Ehkä jotain mistä koet yhä edelleen asiaa ajatellessasi häpeää, nolotusta tai syyllisyyttä? Oletko elämässäsi kokenut jotain mitä et ole kehdannut tai halunnut kertoa kenellekään, tai kertominen on tuntunut vaikealta?
Jos jotain tällaista on, on todennäköistä ettet ole hyväksynyt itseäsi ja elämänhistoriaasi täydellisesti. Sinulla on pimeä puoli, varjopuoli, jonka haluat salata tai jopa kieltää syystä tai toisesta. Tällainen on luultavasti meillä kaikilla - me haluamme niin kovasti vaikuttaa hyviltä ja tahrattomilta, ja kokea itsemme sellaisiksi. Useimmilla meistä on taipumusta kieltämiseen ja torjuntaan.
On todella kiinnostavaa tehdä vaikkapa omaan salaiseen päiväkirjaan listoja asioista, jotka herättävät meissä häpeää, syyllisyyttä tai nolotusta. Nuo tunteet ovat niin kuumottavia. Toisinaan tekisi mieli laittaa pää piiloon häpeästä. Hyvin kiinnostavaa on myös jakaa näitä häpeän tunteita ystävän kanssa - on kiinnostavaa seurata myötätuntoisesti kun ystävä kiemurtelee häpeän ja syyllisyyden tunteiden kanssa, usein sellaisia asioita kuvaillessaan jotka eivät meistä tunnu yhtään hävettäviltä, ja itse tehdä hetken päästä samaa. Todella vapauttavaa.
Suosittelen ehdottomasti kaikille oman varjopuolensa kartoittamista. Että kukin ottaisi tietoisesti selvää omista ei-niin-mukavista puolistaan, niistä puolistaan joita on vaikea hyväksyä. Niistä puolista jotka aiheuttavat häpeää tai syyllisyyttä. Joskus torjunta on niin voimakasta ettemme todella voi nähdä jotain puolta itsessämme, mutta sen kohtaaminen voi olla tulevaisuuden huolia - itsetuntemuksen lisääminen on jatkuva, luultavasti elämänmittainen prosessi.
Toistan kuitenkin vielä pointtini: pyri tiedostamaan kaikki puolet itsessäsi, myös ikävän tuntuiset ja vaikeat, ja hyväksy se että menneisyydessä olet ollut sellainen kuin olet ollut ja nyt olet sellainen kuin olet - menneisyyttä ei voi muuttaa, vaan tässä hetkessä voit vaikuttaa siihen miten käyttäydyt seuraavaksi.
On hyvä hyväksyä myös se, että ihmiset eivät ole täydellisiä. Joskus me kaikki teemme virheitä, mutta on tärkeintä todella pyrkiä tekemään parhaansa tässä ja nyt - ja ottaa vastuu virheistään.
Ei itsetuntemuksen lisääminen tietenkään pelkästään negatiivisten puolten kartoittamista ole - vaikka helposti juuri ne jäävät eniten varjoon hahmotellessamme minäkäsitystämme.
On hyvä kartoittaa myös positiivisia puoliamme - millaisia haaveita ja unelmia meillä on, kenestä pidämme ja kenen seura tuntuu miellyttävältä ja palkitsevalta, mihin tykkäämme käyttää aikaamme, mihin käytännössä käytämme aikaamme, mistä olemme kiinnostuneita, mitä taitoja, kykyjä ja vahvuuksia meillä on, missä olemme todella hyviä, millaisia rooleja meillä on taipumus ottaa sosiaalisissa tilanteissa jne.
Mitkä asiat tuottavat meille - ajatuksissa tai käytännössä - erityisen paljon mielihyvää tai mielenrauhaa; minkä koemme todella palkitsevaksi.
Meillä on jokaisen ihmissuhteemme suhteen odotuksia ja toiveita. Hyvän ihmissuhteen suhteen luultavasti vähintään toive suhteen jatkumisesta, ja epäilemättä myös suhteen jatkumisesta hyvänä - mutta myös muunlaisia.
Hirveän helposti oletamme, että myös suhteen toisen osapuolen odotukset ja toiveet vastaavat omiamme - tai sitten vain toivomme sitä niin paljon, ettemme halua ottaa huomioon sitä mahdollisuutta, että näin ei olisi.
Asioita tekevät vakaammiksi myös kulttuurimme valmiiksi hahmottelemat mallit tai alustat, joihin voimme tukeutua - esimerkiksi romanttinen parisuhde tai kaverisuhde. Kaikkea ei tarvitse miettiä tai sopia erikseen, kun on jo valmis standardimalli - jos siis haluamme pitää kiinni sellaisesta.
Kuitenkin meillä on hyvin usein erilaiset näkemykset myös siitä, mitä nuo mallit pitävät sisällään, ja toisaalta myönnämme että kaveri- ja parisuhteet voivat olla erilaisia.
On siis taas hyvä kartoittaa ja tuoda tietoisuuden valokeilaan: mitä toiveita ja odotuksia minulla on ihmissuhteideni suhteen? Entä juuri tämän ihmissuhteen suhteen? Onko suhteeni henkilön A kanssa tyydyttävä, vai haluaisinko yrittää viedä sitä johonkin tiettyyn suuntaan? Mikä herättää minussa tyytymättömyyttä?
Mielestäni näistä tunteista, toiveista ja odotuksista on erittäin tärkeää kommunikoida suhteen toisen osapuolen kanssa - siis ainakin silloin jos kokee jonkinlaista tyytymättömyyttä joihinkin suhteessa esiintyviin tai siitä puuttuviin puoliin. Yksi askel tätä kommunikaatiota helpottamaan voikin olla sen selvittäminen, minkä itse kokee hankalaksi, ja tunteen muuttaminen sanalliseen muotoon.
Kirjoitan edempänä hieman enemmän kommunikaatiosta käytännössä; sitä ennen jatkan vielä hieman itsetuntemuksesta.
Meillä on taipumus ajatella, että ihmisen minä olisi jonkinlainen kiinteä, eheä ja ristiriidaton kokonaisuus.
Nykytutkimukseen tutustumalla voi kuitenkin havaita, että tämä käsitys ei ole aivan paikkaansapitävä.
Ihmisen minä koostuu lukuisista eri osista, joista osa voi olla ja usein on keskenään ristiriidassa.
Pohjalla on biologisilta vanhemmiltamme perimämme perintötekijät, eli DNA:n sisältämät geenit. Näiden perintötekijöidemme koodin avulla meille rakentuu ensiksi ruumis.
Perintötekijämme vaikuttavat suurelta osin siihen, millainen persoonallisuus meille muotoutuu, mutta se ei suinkaan ole ainoa tekijä - se ei ole lainkaan verrattavissa yleiseen ajatukseen Jumalan antamasta sielusta, josta minän on usein ajateltu muodostuvan.
Erittäin tärkeitä tekijöitä ovat myös oppiminen ja kokemus. Todella suuri osa siitä mitä koemme osaksi minäämme on oikeastaan ympäristöstämme ja kokemuksestamme omaksuttuja malleja - ajatusmalleja, tunnemalleja, käyttäytymismalleja jne. Äärimmillään tämän voi huomata niin kutsutuissa susilapsissa, jotka kasvettuaan susilaumassa käyttäytyivät kuin sudet. Samalla tavoin suomalainen ja kiinalainen nuori käyttäytyvät ja ajattelevat usein hyvin eri tavoin.
Myöskään minämme opittu osa ei ole likimainkaan eheä tai ristiriidaton. Meillä on useita käsityksiä, uskomuksia, tottumuksia ynnä muita kognitiivisia rakenteita, jotka ovat hyvin usein keskenään ristiriidassa.
Lisäksi suuri osa ihmisen minästä muodostuu vuorovaikutuksessa tilannetekijöiden kanssa - esimerkiksi sen mukaan, kenen seurassa olemme. Minällä ei ole selkeitä ääriviivoja tai selkeää muotoa. Siksi puhunkin mieluummin subjektiivisesta näkökulmasta tai subjektiivisesta kokemuksesta.
Minämme tai minäkokemuksemme rakentavat osat ovat myös jatkuvassa muutoksessa. Kehomme muuttuu, käsityksemme ja uskomuksemme muuttuvat, tunteemme muuttuvat... muistimme ja useiden ihmisten muistikuvien yhdessä muodostama kollektiivinen muisti pitää kuitenkin huolen siitä, että koemme että se minä joka joka istui aikoinaan ala-asteen koulunpenkillä on sama minä kuin se joka lukee tätä tekstiä.
Yksinkertaisimmillaan se pointti jota koetan tässä saada läpi on, että minämme ei ole yksi eheä kokonaisuus, ja että minän osat ovat muuttuvia.
Tämä merkitsee siis muun muassa sitä, että ne tunteet joita koet kussakin tilanteessa eivät heijasta perimmäistä olemustasi, niin sanottua todellista minää, vaan heijastavat suurelta osin omaksumiasi ja sisäistämiäsi käsityksiä ja olettamuksia. Ei siis ole välttämätöntä, että tulet kokemaan niitä loppuelämäsi ajan joka kerta kun kohtaat samankaltaisia tilanteita.
Omia käsityksiään ja olettamuksiaan on mahdollista muuttaa, ja teemmekin sitä jatkuvasti ihan ilman tietoista pyrkimystä niiden muuttamiseen. Niitä voi kuitenkin pyrkiä muuttamaan myös tietoisesti.
En voi jättää ihmissuhteisiin liittyviä epävarmuuksia käsittelevässä tekstissä käsittelemättä yksinäisyyden ja yksin jäämisen pelkoa.
Juuri tämä monissa meistä syvällä oleva pelko tuottaa usein ihmissuhteisiin liittyviin tunteisiimme tietynlaista epätoivon sävyä: jos tämä suhde ei onnistu, tulen jäämään ihan yksin. En ehkä koskaan löydä ketään uutta.
Saatamme kokea ajatuksen yksin olemisesta, ilman kumppania olemisesta, ahdistavana. Olo saattaa olla todella tyhjä - kaipaamme jotakuta täyttämään tyhjyytemme, pitämään sylissä kun tuntuu epävarmalta tai ahdistaa tai surettaa. Täydentämään meitä, tukemaan, tekemään eheäksi.
Jos koemme että elämämme laatu ja onnellisuutemme riippuu jostakusta yhdestä ihmisestä ja tämän kiinteästä läsnäolosta elämässämme, olemme tästä ihmisestä ja suhteesta todella riippuvaisia. Tällaisessa tilanteessa koemme myös todella helposti voimakasta epävarmuutta ja pelkäämme tämän ihmisen tai suhteen menettämistä. Saatamme ripustautua ja pyrkiä kontrolloimaan kumppaniamme, jotta pelkomme kyseisen ihmisen menettämisestä pysyisi kurissa, ja samalla saatamme tosiasiassa tehdä tämän toisen ihmisen olon sietämättömän tukalaksi - mikä voi johtaa suhteen tosiasialliseen menettämiseen.
Mustasukkaisuus viestii usein nimenomaan tunnetta siitä, että koemme asemamme suhteessa epävarmaksi. Saatamme pelätä hylätyksi tai syrjäytetyksi tulemista.
Puhtaimmillaan asia voisi olla niin, että ihmiset ylläpitäisivät suhdetta niin kauan kun se tuntuisi molempien mielestä palkitsevalta - tai niin kauan kun molemmat tai kaikki osapuolet ovat todella motivoituneita tekemään työtä sen eteen että se tuntuisi palkitsevalta ja mielekkäältä.
Nykyisellään asia ei useinkaan mene näin, sillä asiaan liittyy juurikin yksin jäämisen pelko, samoin kuin siihen liittyvä inhimillisesti keskeinen hyväksytyksi tulemisen tarve, siihen läheisesti liittyvä tarve kokea olevansa normaali ja tietysti myös suorittamisen tarve. Ero ja ihmissuhteen kariutuminen voivat tuntua epäonnistumiselta, siihen voi liittyä syyllisyyden ja häpeän tunteita.
En pysty käyttämään tämän tekstin sisällä riittävästi tilaa yllä mainittujen pelkojen ja tarpeiden tarkempaan käsittelyyn - aion kirjoittaa näistä enemmän tulevaisuudessa. Tässä vaiheessa on kuitenkin oleellista huomioida itsessään mahdollinen taipumus mainitun kaltaisiin tuntemuksiin. Ohjeita näiden tuntemusten kohtaamiseen ja käsittelyyn voi löytää myös kirjasuosituksistani.
Pääsemme viimeinkin keskittymään nimenomaan mustasukkaisuuteemme. Aloitetaan tehtävillä.
1. Kartoita, millaisissa tilanteissa mustasukkaisuuden tunteesi
heräävät, ja millaiset ajatukset herättävät sinussa mustasukkaisuuden tunteita. Millaiselta nämä tunteet tarkalleen tuntuvat?
Mitä sellaisia juttuja on, joita et haluaisi kumppanisi tekevän sen takia, että
ne voisivat herättää sinussa mustasukkaisuuden tai epävarmuuden tunteita? Suutelevan
toisen ihmisen kanssa? Harrastavan seksiä toisen ihmisen kanssa? Onko sillä merkitystä, kuka olisi
kyseessä? Kirjoita vaikka ylös kaikki ajatukset ja tunteet jotka aihetta miettiessä heräävät.
Mieti myös tarkemmin, miltä nämä mustasukkaisuuden tunteet tuntuvat - onko tunnesekoituksessa vihaa, epävarmuutta, häpeää, inhoa, kateutta - mustasukkaisuuden tuntemuksella on tapana rakentua useista perustavamman laatuisista tunteista.
Oleellinen kysymys on myös, koetko että sinulla olisi oikeus siihen että kumppanisi ei kohtelisi näin? Koetko että kumppanisi tekee tai tekisi väärin sinua kohtaan?
Kannattaa ehdottomasti huomata, että mustasukkaisuuden tunteen laukaiseva tekijä
tai tilanne ei kuitenkaan suoranaisesti ole mustasukkaisten tunteiden syy. Tilanne oikeastaan lähinnä
laukaisee ja tuo selvästi esille jo sisälläsi olevia epävarmuuksia, pelkoja tai muita
ristiriitoja.
2. Mieti mitä pelkäät käyvän, jos kumppanisi tekee niin kuin
pelkäät tämän tekevän?
Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
Tuntuuko sinusta järjellä ajatellen siltä, että pelkosi ovat realistisia ja perusteltuja?
Mitä mieltä luulet kumppanisi olevan ajatuksistasi ja tunteistasi?
3. Pohdi, mitä listaamasi asiat kertovat siitä, miten koet sinun ja kumppanisi välisen suhteen?
Mitä epävarmuuksia ja olettamuksia pelkosi ja epävarmuutesi alle vaikuttaisi kätkeytyvän?
Selvennän tätä kysymystä esimerkkitapauksella, jossa mies käsittelee mustasukkaisuuden
tunteitaan terapeutin kanssa:
Mikko kertoo ahdistuvansa voimakkaasti ajatuksesta että tämän kumppani Petri
harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa.
Tarkemmin asiaa mietittyään Mikko toteaa
pelkäävänsä, että Petrillä olisi toisen kumppanin kanssa niin kivaa sängyssä,
ettei tämä enää haluaisi olla Mikon kanssa.
On tietysti huomattava, ettei mustasukkaisuuden tai epävarmuuden tunne ole aina perusteeton. Usein pelkomme kuitenkin ovat epärealistisia ja ylidramaattisia.
Millaisia olettamuksia Mikon pelon alle saattaa piiloutua?
Ainakin Mikon pelko vaikuttaa ilmaisevan, että Mikko jollain tasolla kokee seksin ja seksuaalisen tyydytyksen erityisen tärkeäksi osaksi suhdetta; vaikuttaa siltä, että Mikosta tuntuu että Petri saattaisi valita kumppaninsa seksin tyydyttävyyden perusteella.
"En halua menettää tätä suhdetta". "En halua jäädä yksin". "Pelkään että Petri jättää minut - minusta tuntuu että olen seksuaalisesti riittämätön". "Pelkään että Petrin toinen kumppani on minua komeampi ja minua parempi seksikumppani."
Pelot voivat pitää paikkansa, mutta aivan yhtä hyvin olla pitämättä paikkansa. Se on kuitenkin melko todennäköistä, että nämä pelot eivät katoa itsestään, varsinkaan niin että ne pyritään kieltämään.
Pyri miettimään ja kartoittamaan mustasukkaisuuden tuntemuksiasi yltä ja päältä, pane huomiolle jokainen kerta kun tunnet kyseisiä tunteita - voi olla suureksi avuksi jos kirjoitat nämä kerrat ylös vaikkapa päiväkirjaan.
Kun olemme miettineet ja kartoittaneet asiaa tarpeeksi, on aika siirtyä - kommunikaatioon.
Kirjoitukseni ensimmäisessä osassa heitin ilmaan ajatuksen sen täydellisestä hyväksymisestä, millaisia olemme olleet ja millaisia olemme juuri nyt - ja siitä että ottaisimme vastuun omista teoistamme tässä ja nyt.
Vähintäänkin yhtälailla haastavaa on hyväksyä toinen ihminen samalla tavoin. Että toisen ihmisen elämä on kulkenut tähän asti kuten on kulkenut, että hän on juuri nyt sellaisessa tilanteessa kuin on ja sellainen kuin on.
Maailma on sellainen kuin on, muut ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, ja asiat kulkevat niin kuin kulkevat. Voimme pyrkiä tuottamaan muutoksia ja toisia ihmisiä maailmassa, mutta usein on kuitenkin niin, että emme välttämättä pysty muuttamaan maailmaa tai toisia ihmisiä sellaisiksi kuin haluaisimme, vaikka kuinka paljon käyttäisimme aikaa ja energiaa yrittämiseen ja ahdistuisimme niin että verisuonet puhkeilisivat päässä. Lisäksi vaikka onnistuisimme vaikuttamaan maailmaan myönteiseltä vaikuttavalla tavalla, ei ole mitään takeita sille, että muutokset olisivat pitkäaikaisia - saati pysyviä.
Ei ole myöskään mitään takeita sille, etteivätkö tekojemme seuraukset olisi jotain aivan muuta kuin mitä olisimme halunneet. Vaikka tekisimme jotain rakkaudesta, tekomme seuraukset voivat olla vahingolliset.
Itse koen, että tähän on mielekästä suhtautua niin, että todellakin hyväksyy menneen ja pyrkii tekemään parhaansa tässä ja nyt - ja arvioi, minkä tekemiseen on kulloinkin resursseja, motivaatiota, aikaa ja energiaa, eikä pyri sen enempään.
Hyväksymisen esteenä on muun muassa taipumuksemme rakentaa mieleemme muotteja, joihin haluamme elämämme ihmisten mahtuvan.
Emme tietenkään voi pitää kaikkien ihmisten kaikista piirteistä tai teoista, emmekä luultavasti myöskään yksittäisten ihmisten kaikista piirteistä tai teoista, ja haluamme vaikuttaa muihin ihmisiin ja maailmaan meidän näkökulmastamme positiivisella tavalla.
On kuitenkin aina arvioitava, missä määrin haluamme käyttää energiaa ja aikaa siihen että yritämme tuottaa maailmaan muutoksia - ja missä määrin meidän on hyvä vain antaa olla ja hyväksyä se, että asiat ovat kuten ovat, eikä meillä ole riittävästi motivaatiota tai resursseja niiden muuttamiseen.
Ilmiö, jossa parisuhteen joku osapuoli pyrkii muuttamaan toista osapuolta on hyvin yleinen, ja usein myös vahingollinen. Se johtaa helposti negatiiviseen kyttäämiseen, salailuun ja molemminpuoliseen ärsyyntymiseen. Tällainen muutosten pakottamisen pyrkimys voi johtaa myös erittäin epätasaiseen vallankäyttötilanteeseen suhteen sisällä - vaikkapa tilanteeseen jossa toinen osapuoli pyrkii jatkuvasti hallitsemaan toista, ja toinen ehkä joustaa niin pitkään kun pystyy.
Monesti kuulee myös tapauksista, joissa ihminen lähtee romanttiseen suhteeseen ajatuksenaan, että "kyllä minä vielä saan sen toisen muuttumaan" - tietäen, että ei kykene hyväksymään sitä, millainen toinen ihminen on nyt.
Kukin päättää suurelta osin itse, millaisiin suhteisiin vapaaehtoisesti hankkiutuu. Mielestäni on kuitenkin usein hyvä ajatus arvioida tietoisesti olosuhteitaan ja olla tietoinen valinnoistaan ja teoistaan - ja ehdottomasti siitä että jokainen tekomme sisältää jo itsessään valinnan.
Sillä vaikka emme aina voikaan likimainkaan täydellisesti hallita tunteitamme, voimme kuitenkin jatkuvasti valita miten toimimme ja miten tietoisesti reagoimme.
Olemme usein todella tottuneita työntämään mielemme sisällä ja puheessamme vastuun teoistamme pois itseltämme ja tietoiselta valinnaltamme.
Tunteemme ja muut olosuhteet kyllä vaikuttavat valintoihimme niin, että ne saavat jonkin tietyn valinnan tuntumaan mieluisammalta, mutta ne eivät poista sitä tosiasiaa, että pääasiallisesti voisimme lähes aina valita toimivamme toisin.
Useimmin vastaus siihen, miksi käyttäydyimme yhdellä tavalla emmekä toisella, on se että koimme tekotilanteessa enemmän motivaatiota ensimmäisellä tavalla toimimiseen kuin toisella tavalla toimimiseen ja sen takia valitsimme toimivamme ensimmäisellä tavalla.
Näkemykseni mukaan on turhaa yrittää paeta sitä yksinkertaista periaatetta että teoillamme on seurauksia ja meidän on kohdattava ne, tavalla tai toisella. Teoillamme voi myös olla haitallisia seurauksia vaikka pyrkisimme hyvään, tai päinvastoin. Silti ne on kohdattava. Usein pyrimme pakenemaan tekojemme seurauksia, mutta tavalla tai toisella ne kuitenkin vaikuttavat elämäämme.
Usein mielestäni mielekkäin toimintatapa ja asennoituminen on se, että hyväksyy menneet tekonsa ja niiden seuraukset ja pyrkii kohtaamaan ne silmästä silmään, vaikka se hirvittäisikin, ja pyrkii toimimaan parhaansa mukaan tässä ja nyt. Se usein laukaisee erilaisia jännitteitä hyvällä tavalla.
Puhdas anteeksipyytäminen on vastuunsa myöntämistä. Positiivisimmillaan siihen liittyy hyvityksen tarjoaminen: pyydän anteeksi että toimin tavoilla jotka vahingoittivat sinua, se tuntuu minusta pahalta - onko mitään mitä voin tehdä auttaakseni tai hyvittääkseni?
Anteeksipyytäminen ja vastuun ottaminen teoistaan ei toimi niin, että yrittää siirtää vastuun muualle: ei ollut minun vikani että tein niin, koska Mia yllytti... - tehdessämme jotain olemme valinneet toimivamme niin, ja se, mikä meitä on tukenut tässä valinnassamme, ei poista vastuutamme teosta täydellisesti. Se on vaikuttanut asiaan ja luultavasti vaikuttaa siihen, miten muut asiaan suhtautuvat, mutta meidän on otettava oma osamme vastuusta.
Kommunikaatio on suurimmalta osin ilmaisua ja tulkintaa. Molemmat ovat erittäin merkittäviä tekijöitä inhimillisessä kommunikaatiossa.
Yksi oleellinen osa suuressa osassa kommunikaatiossa ovat mitä sanomme sanallisesti ja miten se tulkitaan - ja miten itse tulkitsemme toisten ihmisten sanalliset viestit.
Kuitenkaan sanalliset viestit eivät ole likimainkaan aina tärkein tekijä siinä, miten ihmiset tulkitsevat viestejämme. Erittäin oleellisia tekijöitä ovat myös ihmisten ennakko-oletukset ja ennakkotiedot, meidän olemuksemme, kehonkielemme ja äänenkäyttömme.
Jos sanalliset viestimme ilmaisevat rakkautta toista ihmistä kohtaan, mutta kaikki muut yllämainitut viestinnän kannalta oleelliset tekijät jotain muuta, sanallisilla viesteillämme ei ole erityisemmin painoa.
Nonverbaalit viestimme - siis elekielemme, äänenkäyttömme ja niin edelleen - paljastavat meistä usein tahtomattammekin erittäin paljon. Siitä mitä ajattelemme, mitä koemme, miltä meistä tuntuu ja niin edelleen. Millainen suhde meillä on seurassamme olevaan ihmiseen, miten mukavaksi tai uhatuksi koemme olomme.
Sen kannalta, miten ihmiset tulkitsevat viestejämme, on yleinen olemuksemme myös erittäin oleellinen - olemmeko pitkiä vai lyhyitä, lihavia vai laihoja, ryhdikkäitä vai laiskaryhtisiä, miten pukeudumme, millainen hiustyyli meillä on ja niin edelleen.
En pysty tässä tekstissä käymään kattavasti läpi nonverbaalia viestintää, mutta kirjasuosituksissani on pari aihetta käsittelevää, kattavaa kirjaa.
On ehdottomasti hyödyllistä olla perillä siitä, miten ilmaisee itseään kulloisessakin tilanteessa. Millaista elekieltä käyttää, miten käyttää ääntään, millaisia sanoja käyttää.
On hyvä muistaa että myös kommunikaatiotilanteissa toiminnallamme on seurauksia ja jokaiseen tekoomme sisältyy valinta. Jos huudan kumppanilleni tai ladon tälle solvauksia, tällä on väistämättä seurauksia. Millaisia nämä seuraukset ovat riippuu taas moninaisista tekijöistä. Riippumatta siitä on minun kuitenkin kohdattava nämä seuraukset.
Kukin määrittelee ihmissuhteissa omat rajansa sen suhteen, miten avoimesti puhuu mistäkin kenellekin. Jotkut kokevat tarvetta suureen määrään yksityisyyttä myös intiimeissä ihmissuhteissa, siinä missä toisilla ei ole lainkaan tarvetta pitää asioita sisällään.
Tämä ristiriita tuottaa joskus ihmissuhteissa ongelmia. Läheisissä suhteissa pidetään yleensä perusoletuksena sitä että toiseen voi luottaa ja että toinen on rehellinen vähintäänkin suhteen kannalta oleellisten asioiden suhteen.
Usein ihmiset joutuvatkin päättämään suhteessaan: mitä pidän sisälläni ja mistä olen avoin ja rehellinen. Ja kuten kaikilla valinnoilla, sillä miten päättää suhtautua tähän kysymykseen on seurauksensa.
Tähän kysymykseen ei uskoakseni ole universaalisti oikeita vastauksia - kannattaako tunnustaa jos pettää, onko valkoisten valheiden kertominen väärin - mutta itse koen omassa elämässäni salailun ja epärehellisyyden hirvittävän stressaavaksi, ja minusta tuntuu että kohtaan sitä enemmän positiivisia asioita ja että minulla on sitä enemmän mahdollisuuksia rakentaa läheisiä, palkitsevia ihmissuhteita, mitä rehellisempi ja avoimempi olen itsestäni - myös vähemmän ihanista puolistani.
Riippumatta siitä miten valitset ja miten päätät suhtautua, kannattaa valinnastaan ja suhtautumisestaan olla tietoinen, ja havainnoida, miten se vaikuttaa elämääsi - ja miten suhtautumisen muuttaminen mahdollisesti muuttaa asioita.
Jokaisessa ihmissuhteessa tulee vastaan ristiriitatilanteita. Jokaisella ihmisellä on itselleen tyypillisiä tapoja suhtautua ristiriitoihin ja käsitellä niitä, ja jokaiseen suhteeseen vakiintuu yleensä omanlaisensa dynamiikka sen suhteen, miten konflikteja käsitellään.
Oikeastaan konfliktinratkaisun suhteen pätevät kaikki samat asiat mistä olen kirjoittanut aiemminkin: oleellista on hyväksyä että tilanne on nyt sellainen kuin se on, tähän on nyt tultu, ja että ristiriidan toinen osapuoli kokee mitä kokee - sitä ei käy millään kieltäminen.
Omassa elämässäni olen kantapään kautta tullut tietoiseksi siitä, että ristiriitatilanteessa tai "riidassa" kysymys ei suinkaan ole väittelytilanteesta jossa pätevimmät argumentit voittavat. On otettava huomioon kummankin osapuolen tunteet ja ilmaisu, ja hyväksyttävä molempien tai kaikkien tunteet olemassaolevina tosiasioina ja tilanteen kannalta keskeisinä kysymyksinä.
Olen havainnut myös ristiriitatilanteissa tietoisuustaidot erinomaisena apuna: voin kysyä sekä itseltäni että toiselta osapuolelta, miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Mikä on sinun näkökulmastasi vialla? Mikä on mielestäsi sen syynä? Entä mitä asialle olisi tehtävissä juuri nyt?
Usein ylpeys, loukkaantuneisuuden, vihaisuuden ja ärsyyntyneisyyden tunteet tai tunne siitä että on tullut kaltoin kohdelluksi tekevät tällaisen rakentavan suhtautumisen vaikeaksi - mutta harvemmin mahdottomaksi. Lisäksi kyseessä on asia jota voi ja on usein tarpeenkin harjoitella.
Jos itse koen ristiriitatilanteissa vihan, ärsyyntymisen, loukkaantumisen tai epätoivon tunteiden heräävän sisälläni, pyrin käyttämään tietoisuustaitoja hyväkseni ja tarkentamaan keskittymistäni johonkin muuhun asiaan, vaikkapa hengitykseeni. Annan tunteen mennä, hengitän sisään ja ulos, suhteutan - vaikka tämä ihminen sanoi jotain minkä koen loukkaavaksi, tiedän kuitenkin kokemuksesta että tämä ihminen yleisesti rakastaa minua eikä halua minulle pahaa; hänellä on vain paha olla juuri nyt ja hän ilmaisee sitä tällä tavalla.
On hyvä palata usein kysymyksiin: mitä minä todella haluan juuri nyt? Haluanko ehkä että löytäisimme molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun ja pystyisimme pääsemään yli ristiriitatilanteesta? Miten pystyisin saavuttamaan tavoitteeni? Miten voisin toimia mielekkäästi tavoitteideni eteen juuri nyt? Samoja asioita voi kysyä myös toiselta osapuolelta.
Joskus kun häpeän tai syyllisyyden tunteet tai muut vaikeat tunteet ahdistavat minua tai aiheuttavat sen että minusta tuntuu vaikealta kommunikoida jotain jollekulle - siitä huolimatta että tiedän ettei minun ehkä tarvitsisi kokea näitä tunteita - olen huomannut seuraavanlaisen tekniikan erittäin toimivaksi: annan tunteideni puhua suoraan. Olen huomannut että siitä on ollut hyötyä myös muille.
Aloitan kertomalla toiselle että "nyt aion antaa tunteideni puhua suoraan - pyrin kuvailemaan mahdollisimman avoimesti mitä tunteita mun sisällä tuntuu liikkuvan ja samalla hahmottamaan asiaa itse. En esitä sulle mitään vaatimuksia: tämä on pelkästään tunteiden kuvailua".
Yleensä joudun sulkemaan silmäni etteivät häpeän tai syyllisyyden tunteet tee avointa ja rehellistä ilmaisua mahdottomaksi - ja alan eritellä ja kuvailla sensuroimatta tunteitani, yrittämättä kuulostaa loogiselta tai järkevältä. Tunteet ovat joskus sellaisia, järjettömiä, ja joskus joidenkin tunteiden kokeminen saattaa tuntua nololta tai hävettävältä. Usein ystäväni tuntuvat aloittavan sanoilla "tää kuulostaa ehkä tosi nololta, mutta..." - mutta yleensä nolouteen ei ole mielestäni kyseisessä tilanteessa syytä.
Annan itselleni luvan tuntea mitä tunnen ja toiselle ihmiselle mahdollisuuden kuulla sensuroimatta sen miltä minusta tunnetasolla tuntuu - normaalisti me kuitenkin sensuroimme helposti paljonkin, pyrkiessämme tiedostaen tai tiedostamattamme tekemään itsestämme hyvän vaikutelman.
Olen kohdannut tämänlaiseen radikaaliin avoimuuteen pyrkimisen johdosta pelkästään positiivisiin seurauksiin. Molemmat osapuolet tulevat tietoisemmaksi toistensa todellisista tunteista ja tuntemuksista, jotka ovat kuitenkin erittäin merkittäviä suhteen kannalta.
Mitä jos toinen ei suostu kommunikoimaan vaikka itse haluaisit ja tekisit avoimia aloitteita? Vaikka olisit yrittänyt jo pidemmän aikaa ja toistuvasti? Eikä toinen ole halukas kommunikoimaan edes kun kysyt tältä syytä tämän kommunikaatiohaluttomuuteen?
Minä en ole ovelien juonien, suostuttelun tai pakottamisen mestari.
Sanon siis samaa kuin koko ajan aiemminkin: pyri tiedostamaan olosuhteet mahdollisimman laajasti, selkeyttämään ajatuksia vaikkapa kirjoittamalla niistä mahdollisimman ymmärrettävästi ja selkeästi - ja tee valintoja.
Joskus on hyvä hyväksyä asiat täydellisesti sellaisina kuin ne ovat - ja antaa niiden olla kuten ne ovat. Jättää sikseen energiaa syövät pyrkimykset pakottaa muutoksia.
Toisissa tapauksissa taas on hyvä tehdä se mikä on tehtävissä - tehdä sellaisia tekoja ja tuottaa sellaisia muutoksia joita on mahdollista tuottaa.
Joskus saattaa vastaan tulla sellainen tilanne että mielekkäimmältä tuntuu lopettaa suhde sellaisena kuin se on ollut tähän asti - äärimmillään eristää toinen ihminen omasta elämänpiiristään. Jos tällainen tilanne tulee vastaan - sellaista elämä joskus on. Taas voi tietoisuustaidoista ja hyväksynnästä olla iloa.
Pyri tiedostamaan omat motiivisi ja muut olosuhteet. Pyri hyväksymään se että asiat ovat niin kuin ovat ja se mikä on tapahtunut on tapahtunut. Tee mitä on tehtävä tässä ja nyt ja ota teoistasi vastuu - sekä nykyisistä että menneistä. Suhtaudu toiseen ihmiseen myötätuntoisesti ja ymmärtäväisesti - tämä on ihminen kuten sinäkin, usein epätäydellinen, mutta tälläkin on varmasti hyvät puolensa.
Miten mustasukkaisuudesta sitten pääsee niinsanotusti eroon?
Täydellisesti ei luultavasti mitenkään - mutta aika pitkälle voi päästä rakentamalla itsevarmuutta ja suhteita joissa pystyy kokemaan olonsa suhteellisen varmaksi. Suhteita joissa voi kokea että on tärkeä eikä oma asema kumppanin tai ystävän elämässä tunnu olevan epävarma, riippuvan hiuskarvan varassa. Ja ehkä ymmärtämällä ettei elämämme tai onnellisuutemme oikeasti suinkaan riipu täydellisesti siitä, olemmeko suhteessa jonkun tietyn ihmisen kanssa.
Se vaatii työtä - sekä psyykkistä työtä että ihmissuhdetyötä.
Ennen kuin saavutamme tämän tavoitteen, meidän on ehkä hyvä opetella kohtaamaan vaikeat tunteemme silloin kun ne tulevat esille, vapisematta, antamatta niide murskata itseämme. Siihen auttaa niiden - ja itsemme - riittävä tunteminen.
Siinä se. ♥
teksti on julkaistu alunperin Saku Suden kirjoituksissa keväällä 2009.
muutettu: 4. lokakuuta 2009